Anu Palosaari - Tiukka Lady Mansesta

Russia Today-reportaasi

Sain äsken tiedon, että Russia Today lähettää reportaasin Suomen lastensuojelusta tänään maanantaina koko päivän kolmen tunnin välein osoitteessa www.rt.com

Olen kirjoittanut lastensuojelun epäkohdista Suomessa yli neljä vuotta, ollen asian pioneereja monessa mielessä. Lastensuojelun epäkohdat ja perheväkivalta olivat kaksi aihepiiriä, millä Vihreiden erään piirin puheenjohtaja sai minut ylipuhuttua politiikkaan kuntavaaleissa 2008. Aihepiireistä  lisää voit lukea omilta sivuiltani bloggerista.

Autan säännöllisesti perheitä, jotka joutuvat lastensuojelun mielivallan eteen. Niin myös syyskuun puolessa välissä, kun sain venäläisen äidin hätähuudon facebook-postilaatikkooni.

Tein asiasta julkisen suhteideni avulla. Valitettavasti tämä ei onnistu yhtä luontevasti suomalaisten kokeman viranomaisväkivallan edessä: Suomessa kukaan ei kuule perheiden hätää. Suomessa toimintatapa on sellainen, että lapsia on totuttu pitämään kauppatavarana (vrt. sijaishuollon bisnes). Pari vuotta sitten eräs varsin nimekäs toimittaja nimekkäästä asiaohjelmasta mtv3:lta halusi tehdä raportin ja haastatella minua suomalaisesta lastensuojelusta, samoin pari vuotta sitten tv2:n toimittaja halusi haastatella minua ohjelmaansa. Kummatkin kerrat estettiin ohjelmien tuottajan puolesta; Ylen ohjelmaan oli sovittu jopa kuvauspäivä ja haastattelureplat. Asia on Suomessa liian arka. Lastensuojelu ylittää suomalaisen sananvapauden kynnyksen reilusti -  sensuurin puolelle.

Sitten tapahtui Bäckman-efekti. Tai fiasko, miten vain. Seuraavaksi Russia Today otti yhteyttä minuun haluten tietää asioiden taustoja ja sen, mikä on totta ja mikä ei suomalaisessa lastensuojelussa.

Annoin Russia Todaylle tunnin haastattelun asiassa. Tunti on kuitenkin lyhyt aika kertoa  asiasta, mikä itseltäni on vienyt yli neljä vuotta ymmärtää, mitä  suomalaisessa lastensuojelussa todella tapahtuu.

Minulla ei ole tietoa, kuinka monta minuuttia reportaasissa esiinnyn, vai onko osuuteni kertakaikkiaan deletoitu pois. Sekin on nimittäin täysin mahdollista; kerroin rehelliseti Suomessa tapahtuvista ihmisoikeus- ja lapsioikeusrikkomuksista, mutta joskus totuus voi sattua, kuulostaa uskomattomalta tai olla muuten vain enemmän totta kuin viihteellistä.

Pahoittelen huonoa englantiani reportaasissa. Puhun englantia lähes päivittäin työni puolesta, mutta se on enemmänkin arkipuhetta, ei erikoissanastoa. Haastatteluun ei ollut sovittuna valmiita reploja, vaan tilanne kuvattiin yhteen putkeen nopealla aikataululla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Anu Palosaari

Valitettavasti jouduin estämään Vesipään kommentoinnin blogissani, sekä poistamaan muutaman kommenttinsa, koska a) hän esitti valheellista ja panettelevaa tietoa toimenkuvastani ja b) koska hänen kommenttinsa menivät täysin sivuraiteille blogin otsikosta.
siis usarin sääntöjen vastaisia.
Muutaman kommnetin jätin muille vastaaville esimerkiksi.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Minua ihmetyttää miksi olet lähtenyt korkeasti kunnioitetun (siis Venäjällä) dosentti Bäckmanin myötäilijäksi? Hänhän jossain blogissaan ylisti sinua lähes koko mailman pelastajaksi, kun puolustit Syyrian hallintoa.

Auttaako Suomen sosiaalihuollon mollaaminen Venäjän tiedotusvälineissä hätää kärsiviä Suomessa? Ehkäpä auttaa. Tai eppäilenpä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Auttaako Suomen sosiaalihuollon mollaaminen Venäjän tiedotusvälineissä hätää kärsiviä Suomessa?"

En tiedä, mutta sen tiedän ettei suomen viranomaisille kannata ottaa esille järjestelmän epäkohtia tai viranomaisten laittomia toimia, siitä ei ole mitään apua. Eikä mitään epäkohtia edes pyritä korjaamaan, saatikka että kansalaista kohtaan laittomasti toiminutta viranomaista laitettaisiin vastuuseen.

Simon Wahlroos

Oisko ollut syytä liittää tekstiisi joku linkki mistä tuon haastattelun voisi katsoa?

Noihin ilkeisiin kommentteihin liittyen: Minusta tuntuu että julkisuuden valokeilssa olisi helpompaa vaihtaisit alaa ja kääntyisit uskoon.

Käyttäjän SunnaOksala kuva
Sunna Oksala

Sekö olisi helpottavaa jos Anu vaihtaisi alaa? Siis oikeasti, sanotaanko yleisesti ihmisille että muiden vuoksi pitäisi vaihtaa alaa, että olisi mukavampi paikka taas tämä maailma?

Simon Wahlroos

Kyllä sanotaan ja varsinkin naisten toimesta. Siksi minäkin voisin lasten takia ainakin harkita alan vaihtoa, vaikka tykkäisin kuinka työstäni. Sitäpaitsi voihan niitä alan hommia tehdä harrastuksen muodossa sittenkin niin, ettei se muille kuulu. Sitä voisi sitten kutsua hengelliseksi rakkauden työksi, jota ei voi verottaa yhtä rankasti kuin yrittäjiä, koska se saisi uskonnollisen statuksen.

PS. Jos kaikki kauniit naiset liittyisivät tällaiseen kotimaani rakkauden seurakuntaan, niin se voisi veron maksun sijasta alkaa perimään ulkopuolisislta jäsenmaksua pärstäkertoimen mukaan ja vaatia kaiken maailman ilkimysten kääntymistä uskoon, mikäli mielii saada rakkautta osakseen.
terveisin: I maani ompi Suomi- Suomi armas synnyinmaa siellä valkolatva tuomi ahon laitaa reunustaa

kati sinenmaa

Oletko koskaan yrittänyt auttaa Venäjäää heidän lapsiongelmissaan?

Simon Wahlroos

Suuremman avun tarpeessa on mielestäni se henkilö tai valtio joka ei näe omia ongelmiaan. Toisaalta silloin ei yleensä edes apukaan auta, vaan pitäisi antaa oikein isän kädestä kuritusta ennen kuin mitään parannusta tapahtuu ongelmien ratkaisun suhteen.

Tosiasia on että lapsilla on ongelmia kaikkialla enemmän tai vähemmän ja paras apu niihin on omat vanhemmat ja heidän perherauhan turvaaminen vähintäänkin valtion toimesta, joka sitä rauhaa häiritsee huostaamalla pienestäkin syystä..

Thomas Makinen

Ohjelma löytyy siis täältä:

http://rt.com/programs/documentary/legal-abduction...

Ne 430 miljoonaa katselijaa, joilla ympäri maailmaa näkyy RT (ei siis Russia Today, nimi muutettu koska kanavalla ei kerrota juuri mitään tämän päivän Venäjästä), voivat katsoa ohjelman tänään klo 7:30, 9:30, 11:30, 14:30, 17:30 ja 20:30 (Moskovan aikaa).

Kari Perälä

Ohjelma oli yllätys: asiallinen, tasapuolinen,informatiivinen.

Tarkan ja huolellisen työn jälki näkyy: korkeatasoinen raportti vaikeasta ongelmasta. Jos vertaa suomalaisten tekemiin ohjelmiin, näkee selvästi, kuinka paljon varaa venäläisillä tv-kanavilla on pistää ohjelmiin. Ohjelmat on hyvin taustoitettu. Se näkyy työn jäljessä.

Anu Palosaari esiintyi asiallisesti ja tyylikkäästi. Katsojia on tänään ilmeisesti kymmeniä miljonia!

Toimituksen poiminnat