*

Anu Palosaari - Tiukka Lady Mansesta

Eurooppalaisuuden murros

"He pelkäävät myös sellaista asiaa kuin kristinisaatio (kristinuskon hallitsematon leviäminen muiden uskontojen ja kulttuurien kustannuksella, allekirjoittaneen huomio) tämä on minun päähäni tupsahtanut mikä tarkoittaa "kristinisoitumista". Saudit oikeasti uskovat, että jopa Irakin sota oli ristiretkeä osa heidän taktiikkaansa levittää harhaoppiaan. 

Nyt herää kysymys: Mitä eroa Saudi-Arabialla ja näillä moskeijan kieltäjillä on? - Ei juuri mikään!"

Näin kirjoittaa ensimmäisen polven suomalainen ja muslimi Ahmed Said tänään Puheenvuorossa.

http://ahmedsaid.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128328-todellinen-islamisaatio...

 

Kirjoitus on vastine omalleni, jossa kerroin mm. haluavani kieltää moskeijat Suomessa.

En voi ottaa kantaa muiden "moskeijan kieltäjien" katsantokantoihin, mutta omaani voin: en varmasti ole fanaatikko, mutta ihan varmasti olen motivoitunut pitämään oman kulttuurini puhtaana tänne keinotekoisesti ja lupaa kysymättä, jopa vastoin lakeja ja kaikkea eettisyyttä  tuoduista vahvoista vaikutteista, kuten islam.

Enkä ihan varmasti ole fanaatikko uskon asioissa, kuten esimerkiksi Saudi-arabiassa ollaan, koska en usko uskontoihin. Näen uskonnot maallisen vallan kyhäelminä, joissa käytetään valtaa uskonnon dogmien muodossa heikompien yli, ja jopa koko yhteiskuntarakenteen yli ja sen rakentamisessa. Tähän perustuu lännen islamisaation pelko. Euroopassa eletään individualistisuuteen perustuvassa vapaassa kulttuurissa, mikä ei kaipaa paluuta takaisin keskiajalle ja ristiretkien aikoihin. Kristinusko on vanhempi uskonto kuin islam, ja täten se on kehittynyt sekulaariseksi (maalliseksi) tapauskonnoksi - useimmille länsikristityille. Islam taas on koko yhteiskunnan läpäisevä kulttuuri, mikä sisältää uskonnon. Tämän vuoksi me islamisaation vastustajat emme halua toista kulttuuria valloittamaan omaamme. Islam on vielä ristiretki-iässä, niin kuin kristinusko keskiajalla. Islamin ristiretki näyttää toteutuvan eri tavalla kuin kristinuskon. Siinä missä keskiajan munkkiritari käytti miekkaa alistaakseen ihmiset kristinuskon alle, nykyajan islam käyttää levottomuuksia, sotia, terrorismia ja politiikkaa hyväkseen levitäkseen ympäri maailman hallitsemattomien ihmisvirtojen mukana.

Silti näen, että ihmisten pitäisi Euroopassakin ymmärtää oman kulttuurinsa rappio ja selkärangattomuus - mikä vetää puoleensa vahvoja oppeja, kuten islam, myös länsimaisten, heikennettyjen ihmisten sydämiin, mikä verhotaan valtioiden ja YK:n politiikoissa näennäiskiltteyteen eli "suvaitsevaisuuteen" ja sen opettamiseen - ja kääntyä uskonnoista seuraavalle tasolle: henkisyyteen. Pois institutionaalisesta uskonnosta tarkoittaa kohti individualistista ja universaalia henkisyyttä. Tällaista ovat esimerkiksi taolaisuus, zen ja buddhalaisuus, meditaatio. Silti individualistista henkisyyttä ei tarvitse toteuttaa minkään nimikkeen tai tietyn metodin alta, matka omaan sisimpään ja sitä kautta kaikkien lähimmäisten sisimpään riittää. Jotkut puhuvat tässä kohtaa johdatuksesta ja sen kuuntelemisesta.

Kun ihminen löytää tien oman sisimpänsä hiljaisuuteen, hän pikkuhiljaa vahvistuu, eikä ole enää vaikutteille, -ismeille, pelolle, välinpitämättömyydelle, itsekurin puutteelle ja selkärangattomuudelle altis. Tämä voi tapahtua myös kollektiivisesti ja vaikuttaa koko yhteiskunnan uudelleenmuotoutumiseen - tietoisuuden muutoksen avulla. Mutta vain mikäli Euroopassa riittää vielä tarpeeksi tervettä ainesta herättämään sairastunut aines unesta.

Tästä voi alkaa uuden Euroopan rakentaminen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Mitäs kummaa!

Minähän jonkin verran tykkäsin tuosta sinun kirjoituksen lähestymistavasta ja etenkin syventymisestä siinä loppuosassa.

Käyttäjän kolhi kuva
Jaakko Kölhi

Eurooppalaisuutta on vapaus. Esimerkiksi uskonnon vapaus. Jokainen uskokoon mihin tahtoo ja rakentakoon uskontoaan harjoittaakseen millaisia pyhäkköjä tahtoo.

Tätä on todellinen inhimillisyys, vapautta ja toisen kunnioittamista.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

New Yorkissa 31-vuotias nainen työnsi miehen metron alle, ja mies kuoli. Motiiviksi nainen ilmoitti vihansa islamilaisia kohtaan. Kaiken surkeudeksi mies oli hindu, intialainen, eikä edes muslimi. Tällaista tämä islamofobia teettää.

Jukka Palo

Minusta uskontojen harjoittajat pitäisi otsatatuoinnilla tai hihanauhoilla erottaa toisistaan. Jos nyt joku esimerkiksi työntää Helsingin metrossa junan alle perussuomalaisen ja uhri osoittautuukin EMU:a kannatavaksi Vihreän liikkeen jäseneksi niin eikö se olekin väärin?

Minusta ainakin terroristin kannattaisi olla huolellinen eikä huitoa kuin etelän mies.

Harri Lahtinen

Kuinka paljon muslimit on tappanut ja tappaa koko ajan ihmisiä vain sen takia että hän on kristitty ympäri maailmaa? On todella naivia hurskastelua ja kaksinaismoraalistakin kirjoittaa tällaisesta yksittäistapauksesta 10 miljoonan kaupungissa kuin yksi henkisesti sairas nainen tekee tällaista. ps. Minkälaista fobiaa oli se kuin kuin kaksoistornit pamahti Nykissä ja tuhansia viattomia miehiä,naisia, lapsia ja myös eri uskontojen edustajia murhattiin?

Johan Lom

Olihan tämä selvästikin aika maltilliseksi tarkoitettu kannanotto. Täytyy kuitenkin totuuden nimissä muistuttaa, että kun puhutaan lähetyskäskystä tai ristiretkistä, niin muslimeilla ei vastaavaa ole. Muslimit, jotka tulevat vaikkapa Suomeen, haluavat kyllä harjoittaa omaa uskontoaan, mutta eivät ole käännyttämässä muita. Myöskään islamilaisia lähetystyöntekijöitä ei ole maailmalla esimerkiksi Japanissa tai Kiinassa niin kuin kristittyjä lähetystyöntekijöitä on kautta aikain ollut.

Maailmassa elää yli miljardi muslimia eikä suurin osa heistä edes tiedä, että heidän uskoaan jotenkin karsastetaan kristityissä maissa, kun he itse elelevät omaa rauhallista arkeaan. Muslimeissa on myös aivan samalla tavalla kuin kristityissäkin enemmän ja vähemmän uskonnollisia yksilöitä. Osa noudattaa tarkasti koraanin määräyksiä vaikkapa ruoan ja juoman suhteen, osa sen sijaan suhtautuu niihin hyvin joustavasti. Osa uskoo jumalaan vankemmin ja osa ei piittaa niin paljon.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Miten blogisti suhtautuu Suomen perustuslakiin?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Lasse Laaksonen

Blogistista tietämättä; Suomen perustuslaki kirjoitettiin aikana, jolloin kukaan ei kuvitellutkaan Suomeen tulevan kuin muutamia ihmisiä kristityn maailman ulkopuolelta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Suomen nykyinen perustuslaki kirjoitettiin kai pääsääntöisesti 1998 ja -99 astuen voimaan 1/3 2000. Silloin ei kai oltu enää noin takapajuisesti sisäänpäinlämpiäviä ja omaan napaan tuijottajia?

Anu Palosaari

Suhtaudun Suomen perustuslakiin erittäin vanhakantaisesti, sellaisena kuin se laadittiin itsenäisyytemme alkumetreillä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Suomen ensimmäinen perustuslaki astui voimaan 1/3 2000. Sitä ennen meillä ei ollut perustuslakia vaan hallitusmuoto, valtiopäiväjärjestys, laki valtakunnanoikeudesta ja laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuutta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Palosaarelle tiedoksi, että nykyiset muslimit tulevat tänne nykyään paljon rauhallisemmin aikein kuin aikoinaan kristinuskon tuojat. Silloin olikin vauhtia ja vaarallisia käänteitä.

Kaikesta huolimatta meillä on ja tuleekin olla uskonnonvapaus joka tarjoaa meille mahdollisuuden olla ilman mitään uskontoa sekä halukkaille mahdollisuuden harjoittaa haluamaansa uskontoa. Se sisältää myös Islamin.

Jos Palosaari haluaa kieltää moskeijat niin johdonmukaisuuden vuoksi hänen tulee silloin yrittää kieltää myös kirkot, synagogat, rukoushuoneet ja erilaiset temppelit tai muuten hän syyllistyy kaksinaismoralismiin.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

"ihan varmasti olen motivoitunut pitämään oman kulttuurini puhtaana tänne tuoduista vahvoista vaikutteista, kuten islam."
Entäs hollywoodelokuvat, mäkkäri, kokis, mtv? Maailma muuttuu, ja maailma on globaalimpi kuin koskaan.

Islamia on myöskin mahdollista harrastaa melko sekulääristi ja tapauskovaisesti. Lopulta suunnilleen yhtä iso prosentti muslimeista on himouskovaisia kuin kristityistäkään.

Onko demokratian kannatus ismi? Demokratismi?

Toimituksen poiminnat