Odotellessa vuotta 2012
Poliisijohtaja Paatero pitää tärkeänä sitä, että poliisi puuttuu netissä tapahtuvaan rasismiin. Poliisi onkin jalkautunut nettiin mm. nettipoliisi Fobban johdolla. Lieksan pahonpitelytapauskin on yhdistetty netin facebook-kirjoitteluun.
Minulla ei ole tiedossa, muuta kuin oma kokemukseni, että kuinka monta prosenttia asiattomista puheista netissä johtaa tekoihin reaalimaailmassa.
Itseni kohdalla ainakin yksi on johtanut tekoon. Tosin poliisi kertoi jo etukäteen, että rikosilmoitukseen on turha lähteä kuluttamaan voimavaroja - tutkinta kun tulee kuulemma hyytymään jo alkuvaiheessa resurssien puutteeseen. Ellen sitten satu kuulumaan johonkin vähemmistöön, jolloin tapaus kuuluisi automaattisesti lain mukaan tutkia. Mietin hieman, ja huomasin kuuluvani pariinkin vähemmistöön - periaatteessa. Jokainenhan meistä kuuluu kuulemma johonkin vähemmistöön jonkun tutkimuksen mukaan. Viittasin kuitenkin tapaukseen kintaalla, ja päätin ajatella positiivisesti, että kyse oli vain yksittäistapauksesta. Yleinen koostuu yksittäisistä tapauksista, mutta mitäpä palaute poliisiin asiaa edistää - koska teko oli yksittäinen. Palaute poliisiin ei estä uusia mahdollisia lähestymisiä. Näin logikoin ja annoin asian olla - roiskuu kun rapataan. Ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.
Nyt netissä näyttää vähäisenkin perehtymisen perusteella olevan tapana varsinainen kyttäysmentaliteetti. Myös tahallisesta kiusaamisesta voidaan puhua. Tämä perustunee Paateron taannoiseen ilmoitukseen että poliisi ottaa nettirasismin tosissaan. Netissä harrastetaan nyt kuvakaappauksia toisten nettisivuista ja vinkataan niistä poliisiin ja sivujen ylläpitäjille ja linkitetään ne samalla omille sivuille julkisesti kaikkien reposteltaviksi, jos sisältö ei miellytä. On jopa perustettu oikein facebook-ryhmiä tätä tarkoitusta varten. Näyttää siltä että toiminta on organisoitunutta ja keskittyy poliisin linjan hyväksikäyttöön jotta ei-toivotut poliittiset henkilöt saadaan ilmiannettua, vaikka hakemalla vastapuolen "rikosta" kuin neulaa heinäsuovasta, kunhan jostain saadaan kanneltua.
Omille sivuille laitetaan myös poliittisen vastapuolen edustajien henkilökohtaisia kuvia ja kiihotetaan ihmisiä näitä henkilöitä vastaan. Kommentointi on kovaa. Puhutaan mielisairaaloihin sulkemisesta ja pakkolääkityksestä, silloin kun kyse on vain eri tavalla ajattelevista ihmisistä. Puututaan niiden henkilöiden, keitä kulloinkin koetaan vastapuolen edustajaksi, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, toivotaan kuolemaa, toivotaan lasten huostaamista ja jopa "sokeutumista". Tässä käytetään melkoista omankädenoikeutta, kun puhutaan tällaisia ja samalla mustamaalataan ihmisiä näillä vihasivuilla julkisesti. Eikä ketään lain puitteissa työskentelevää näytä kiinnostavan tämä niin paljon, että nostaisi asian esille.
Milloin poliisi puuttuu näihin tapauksiin tosissaan? Eikö tämä kuulostakin aika arveluttavalta?
Pelkkä asianomistajarikosnimike (kunnianloukkaus) ei minusta enää tällaisessa menossa tunnu riittävän niille, ketkä julkisen, laajoja yleisöjä sosiaalisessa mediassa tavoittavan kiihottamisen ja poliittisen juonittelun pelinappulaksi joutuvat. Vaakakupissa kun voi olla perhe-elämä tai työpaikka, kenties terveyskin, tai vähintään muu sosiaalinen elämä. Lainmuutos olisi tarpeen niin että saisimme lain myös koskien kiihottamista yksityishenkilöä vastaan, tai jotain samantyyppistä.
Kuvailisin näitä tapahtumaketjuja niin kuin koulukiusaamiseksi. Kiusaajalla on omakuvitteellinen opettajan suosio, jolloin kuvitellaan että oikeudenjakomonopoli on vain itsellä. Tämä taas provosoi entistä enemmän vastapuolta, joka puolustautuu henkensä hädässä - ja näyttää aina vaan syyllisemmältä. Kuitenkin kummankin taustat pitäisi tutkia ja tuomita tasapuolisesti. Vika on kummassakin.
Kokemukseni mukaan noin 0,1 % , tai tämän alle, nettiherjoista päätyy reaalitodellisuudessa suoritettaviin tekoihin tai lähestymisiin. Siis todella pieni osa. Itseäni on lähestynyt neljän vuoden aikana ehkä kolmisenkymmentä ihmistä sähköpostitse, puhelimitse tai kotioven taakse tulemalla uhkailu tai väkivallan teko mielessä.
Silti väkivallan tekoja netin uhkailuihin liittyen tapahtuu. Sen osoittaa Lieksan tapauskin.
Milloin havahdutaan siihen tosiasiaan, että ne lainsuojattomat jotka jäävät poliisin suojelun ulkopuolelle, koska eivät kuulu mihinkään erityiseen ryhmään, tarvitsevat myös suojelua, tasapuolisesti, netin vaaroja vastaan?
Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi valtaväestö ja poliittiset vähemmistöt, kuten äärioikeisto.
Tarvitsemmeko ennakkotapauksen?
Poliisin nettirasismilinjalle sanoisin silti, kokemukseeni perustuen, että netissä tapahtuvat uhkailut ja vihapuheet melkein aina jäävätkin puheen tasolle, ja nettiin. Onneksi. Kyllä poliisissa tiedetäänkin tämä ihan varmasti. Silti käskyt purkaa resursseja nettiin tulee ilmeisesti ylempää.
Sanoisin vielä poliisille ja valtamedialle, että on hyvä, että höyryjä päästellään. Muutoin todellisuus voisi kymmenen vuoden kuluttua näyttää toiselta, jos kukaan ei saa enää puhua mieltä painavista asioista, ja vähemmistöt, olkoon poliittiset, laadullinen vähemmistö eli unohdettu valtaväestö tai nyt rasismia faktuaalisesti kokevat, jäävät yksin asiansa kanssa.
Silloin voisimme olla ihan oikeasti vastakkain 30-lukulaistyyppisen ilmaston kanssa, mitä vielä emme ole, vaikka asiasta vaahdotaan ymmärtämättömien suulla jatkuvasti. Mutta silloinkin onneksi vain jossain määrin, koska paluuta 1930-luvun yhteiskuntaan ei milloinkaan enää ole, koska tietyt yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet ikiajoiksi ja natsismin paluu on mahdotonta koska tosiasiallisesti vähemmistöjä suojellaan kritiikittä koko ajan - valtaväestön kustannuksella. Siksi minäkin päädyin jälleen kirjoittamaan tästä aiheesta, itse kun olen ainakin yhden vähemmistön edustaja, nimittäin parjatun poliittisen vähemmistön.
Mutta, ai niin - hyvää tulevaa vuotta ihan jokaiselle.
Lisäys blogiini 10.1.2012
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=669437
Suomeen rakennetaan antirasistista urkintaverkostoa
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Häväistys ylellä ja senaatintorilla. ABBA soi. JA Miksi axl musiikkikanavan
turhake juontamassa. Millä meriiteillä??????
Nyt tulee paska vuosi. Shitstorm approaching.
"Puhutaan mielisairaaloihin sulkemisesta ja pakkolääkityksestä, silloin kun kyse on vain eri tavalla ajattelevista ihmisistä."
On myönnettävä että tätä käytetään aseena nettikeskusteluissa.
On myös myönnettävä, että netissä on uskomattoman paljon harhaisia ihmisiä esittämässä omia teorioitaan, mitkä ei voi mitenkään olla reaalimaailmasta kotoisin. Silloin ei puhuta enää "erilailla ajattelusta", vaan selkeästä mielen häiriöstä. Näille suosittelisin autuaasti lääkitystä.
Vaati tosin hieman ymmärrystä, ennen kuin voi ketään väittää mielisairaaksi, mutta onhan niitä varsin selkeitä tapauksia.. tälläkin Uuden Suomen blogialustalla.

Kommentoi 3 kommenttia